sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Whitney Houston ja minä


Kun Michael Jackson kuoli, en ymmärtänyt sitä, että monet itkivät. Eiväthän ne olleet koskaan nähneet, saati sitten tunteneet häntä! En käsittänyt sitä, että idolin kuolema voi koskettaa niin paljon. No nyt käsitän.

Silloin kun Asematunneli oli vielä Steissi,
 Whitney oli mukana hengailemassa.

Kenenkään muun tähden musiikki ei ole seurannut elämässäni niin kauan kuin Whitney Houstonin. Kun teininä, 90-luvun lopussa, itkin suuren rakkauteni perään, Whitney oli paikalla lohduttamassa: Heartbreak Hotel . Kun usko itseeni petti, Whitney tiesi, miten se saadaan takaisin: Tell me no .

Haha. Silloin kun Asematunneli oli vielä Steissi, Whitney oli mukana hengailemassa: It´s not right but it´s okay .

Tämän biisin omistin henkilölle, joka vaikutti elämässäni liiankin pitkään. Whitney tiesi taas oikeat sanat: Whatchulookinat . Vuonna 2010 rakastuin päättömästi ja tunsin olevani tärkein NAINEN maan päällä. Jaoimme Whitneyn kanssa kaiken, myös ilon: Million dollar bill .

Whitney Houstonin musiikki ei kuole koskaan, koska suuret tähdet eivät sammu ikinä.
 Ainakaan minun elämästäni.


Vinyylilevy Whitneyn omaa nimeä kantavasta albumista, mikä julkaistiin vuonna 1985.
Makuuhuoneen seinällä, muiden tähtien joukossa.


Kiitos Whitney tuestasi!
Vera









sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Tarvitseeko Suomi presidentin?

Presidentti-instituutio homehtuu käsiin. Se on lähes sata vuotta vanha ja ainoa muutos on ollut presidentin vallan vähentäminen. Oikein nauratti, kun luin instituution virallisia nettisivuja. Ensinnäkin, sivut ovat visuaalisesti kuin toisen maailmansodan ajalta. Toiseksi, siellä ei puhuta sanallakaan Tarja Halosesta. Kaiken huippu on se, että palkkiokohdassa presidentin liksa ilmoitetaan markoissa. Katsokaa vaikka itse.



 Saako Suomen kansa rahalle 
vastinetta, kun presidentin ainoa järkevä 
tehtävä on maan edustaminen.

Haluaisin todella nähdä, olisiko Suomi nyt erilainen, jos presidentti-instituutio olisi lakkautettu 12 vuotta sitten. Halosta ei olisi valittu presidentiksi, vaan "valta" olisi siirretty vaikkapa pääministerille tai ulkoministerille.
Onhan Halonen saanut paljon hyvää aikaiseksi. Uskon, että hienoin meriitti on ollut tasa-arvon edistäminen. Mutta Halonen oli vaikuttanut jo pitkään politiikassa ennen presidentin virkaa, joten hän olisi varmasti pystynyt samoihin asioihin ilman presidenttiyttäkin.

Tänään presidentin virkaan valitun Sauli Niinistön veroton palkkio tulee olemaan 160 000 euroa vuodessa. Neljänneksen enemmän kuin Halosella. Lisäksi presidentin asunto ja sen kustannuspito, lämmitys, valaistus ja sisustus maksetaan valtion kassasta. Eli verorahoista. Puhumattakaan presidentin eläkkeestä, joka on 60 prosenttia palkkiosta. Saako Suomen kansa rahalle vastinetta, kun presidentin ainoa järkevä tehtävä on maan edustaminen. Voisiko tämän rahan käyttää johonkin muuhun? Ironisesti sanottuna vaikkapa siihen, että suomalaisten pääkopat pysyvät terveinä.

Presidentti-instituutiota tuskin lopetetaan koskaan. Mutta pienehkö päivitys olisi paikallaan. Jos se on liikaa vaadittu, niin ainakin nettisivut voisi uudistaa useammin kuin 12 vuoden välein.

Ei muuta.
Vera