lauantai 31. joulukuuta 2011

Kasvun vuosi

Tämän vuoden viimeinen päivä. Vuosi, jota en unohda ikinä. Olen kasvanut ihmisenä miljoona kertaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Olen ollut onnellinen. Tai ainakin luulin olevani. Nyt tiedän, että olen ainoa, joka voi tehdä minut onnelliseksi.
Olen ollut surullinen. Ja opin, että ainoastaan ystävät (ja äiti, maailman paras äiti onkin), pystyvät nostamaan minut takaisin jaloilleni.

Annoin anteeksi ihmiselle, joka satutti 
minua enemmän kuin kukaan ikinä.

Olen ollut liian kiireinen. Opin käyttämään ajan paremmin. Nyt tiedän, milloin pitää rauhoittua. 
Olen oppinut ajattelemaan enemmän muita ihmisiä. Nyt sydämestäni riittää kaikille palanen. Kiitos tästä kuuluu eräälle tärkeälle.
Olen ollut liian katkera. Annoin anteeksi ihmiselle, joka satutti minua enemmän kuin kukaan ikinä. Enkä koskaan enää halua olla katkera.

Lopetin tupakanpolton, vaikka ennen luulin, että polttaminen parantaa itsevarmuuttani. 
 
 En luottanut itseeni. Nyt tiedän, että voin tehdä elämässäni asioita, mitä MINÄ itse olen aina halunnut tehdä. 
Opin juoksemaan, vaikka ennen luulin vihaavani sitä. Lopetin tupakanpolton, vaikka ennen luulin, että polttaminen parantaa itsevarmuuttani.
Opin nauttimaan työstäni. Pitkät piuhat, mutta vuosi siihen meni, että tajusin kuinka hyvässä firmassa olen töissä. Ja työkaverit ovat parhaimpia ikinä.
Opin rakastamaan aikaisempaa elämääni ja luottamaan tulevaisuuteen. Ja ennen kaikkea, nyt osaan maalata seiniä pirun hyvin. 


Tässäpä idolini vuosien takaa. Ja edelleen Kaija vaan rokkaa. 
Hyvin, hyvin rakas ystävä omisti tämän biisin minulle. Menin sanattomaksi.


P.S. En tee uuden vuoden lupausta, koska teen jo kaikkea mitä haluan. Toivon vain, että ensi vuosi olisi edes puoliksi niin hyvä kuin 2011!

Terveisin Vera, joka maalasi vuoden sisällä kaksi kämppää, lähes yksin. Noin 170 neliötä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulu on taas, Joulu on taas... paitsi 8500 lapsella

Lisää kuvateksti
Tahtoisin opettaa tyttärelleni pari asiaa joulusta. Haluan, että hän osaa arvostaa joulussa oikeita asioita. Haluan, että hän oppii antamisen ilon.

Meillä ei hukuta tänään lahjoihin, vaan keskitytään siihen mikä on kaikkein tärkeintä.

Lahjoista saa ja pitääkin iloita, mutta annetaan se ilo myös muille. Pelkästään Helsingissä on noin 8500 lasta ja nuorta lastensuojelun piirissä.

Lahjoita joulumieltä, vielä ehtii!

Viettäkää lämmin joulu läheisten seurassa. SE on kaikkein tärkeintä.

Hyvää joulua!

Vera

lauantai 17. joulukuuta 2011

Kolme luottoa=avain onneen

Onnellisuutta on vaikea määritellä, koska jokainen kokee sen eri tavalla. Jokaisella on omat tärkeät juttunsa.

Elämässäni on paljon asioita, kuten perhe, ystävät ja koti, mitkä tekevät minut onnelliseksi.
Kuitenkin, näiden kliseiden jälkeen, naisen kolme tärkeintä avainta parempaan elämään ovat ehdottomasti luottokampaaja, luotto-autokorjaamo ja luottosuutari. 
Uskomatonta mutta totta, olen löytänyt nämä kaikki ennen kuin täytän kolmekymmentä. 

Seuraavaksi silkkaa mainontaa:

Kampaaja, jonka luokse voin mennä eikä hiuksista tarvitse vaihtaa sanaakaan:


Autokorjaamo, missä rakastetaan autoja, ei rahaa:


Suutari, joka arvostaa kanta-asiakasta. Ja kenkiä:


Ei muuta.

Vera









maanantai 12. joulukuuta 2011

Tämähän vaatii ihan blogimerkinnän

Mehän ollaan melkein julkkiksia! Muhahah! Hyvä me!

Ammattilaiset asialla

Tosin, kaveri puhuu puhelinmallista vaikka kyseessä oli tietty väri. Mutta kuitenkin, tilanne oli hyvinkin koominen. :D

Vera